Petri Tapani Heikkilä

Olen syntynyt vuonna 1971. Opiskelin taiteilijan ammattiin Satakunnan Ammattikorkeakoulussa, Kankaanpäässä. Sitä ennen olin hankkinut koulutuksen talonrakentajan ammattiin, mutta se ei tuntunut omalta alalta, ja rohkaistuin koettamaan pääsyä alalle, jota olin aina pitänyt mahdottomana tällaiselle tavalliselle ihmiselle. Se kuitenkin onnistui kolmannella kerralla, ja opiskelu taiteilijan työhön osoittautui antoisaksi. Vuodesta 2000 olen toiminut vapaana kuvataiteilijana kotiseudullani Pirkanmaalla.

Maalaukset :

Ennen taidekoulua olin maalannut öljyväreillä, mutta sen jälkeen siirryin kokonaan akryyleihin. Aiheeni tuntuvat lähes aina käsittelevän jonkinlaisia mielenmaisemia, fantasian ja painajaisunen sekoituksia, paikkoja jotka vetävät minua puoleensa.

Luulen, että taide eri muodoissaan antaa meille mahdollisuuden ilmaista itseämme primitiivisellä kielellä, jota emme enää puhu. Tämä alitajuinen kieli on lähempänä meidän alkuperäämme, josta olemme miljoonien vuosien ajan etääntyneet.